”Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran..”
Mosse on kaksikon se rauhallisempi osapuoli, jos kumpaakaan nyt vaan voi rauhalliseksi sanoa. Mossella on vaihtelevasti sellaisia päiviä joina se on vilkas, virkeä ja utelias sekä sellaisia, onneksi huomattavasti useammin, joina se vaan möllöttää kiltisti, välittämättä veljensä tempauksista. Mosse on yleisesti kiltti, eikä sillä ole pahoja tapoja. Satunnainen elämöinti kuuluu nuoren oripojan elämään. Vaikka ori osaakin jättää useimmiten veljensä sekoilut omaan arvoonsa ja seistä sitkeän rauhallisesti tämän elämöidessä, on siitä rauhallisuus kaukana, kun tämä herra suutahtaa. Monasti sama kuvio toistuu; Berlin härnää Mossea minkä kerkiää, lopulta Mosselta kärähtävät käämit ja se on Berlinin menoa, se. Laukalla häntä koipien välissä aidasta läpi, mikäli mahdollista. Mosse, itse viilipytty, on siis sille päälle sattuessaan pelkkää tulta ja tappuraa.
Hoitotilanteeseen otetaan turvallisuussyistä yleensä vain toinen oreista, jolloin Mossen hoitaminen onkin yllättävän miellyttävä kokemus. Mosse seisoo kauniisti ja yhteistyöhaluisesti paikallaan, eikä yritäkään haastaa veljensä tavoin riitaa joka ikisestä mahdollisesta aiheesta.. Ainoa konnankoukku, joka Mossen mielestä on varmaankin niin äärimmäisen hupaisa, on hoitajan perseestä näykkäiseminen kun tämä pahaa aavistamattomana yrittää puhdistaa kavioita..
Mosse on kokoisekseen yllättävän kevyt ja ketterä ratsastaa, vaikkei se sitä todellakaan ensikertalaiselle taikka kokemattomammalle
ihan heti näytäkään. Malliesimerkki hevosesta, joka ei anna mitään, paino todellakin sanalla mitään, ilmaiseksi. Grand Prix
tason hevonen osaa ihan pokkana kenkkuilla helppo C:n asioissa, jos vaan saa siihen mahdollisuuden. Kun tietää miten pyytää
ja milloin pyytää, ei todellakaan tarvitse kuin pyytää ja Mosse kulkee alla aivan ajatuksen voimalla.
Mosselle lienee tuputettu liikaa koululiikkeitä, sillä esteet eivät oikein mahdu sen varsin massiiviseen päähän. Ori onkin estesukunsa musta lammas, se ei tunnu perineen vanhemmiltaan mitään muuta kuin upeat liikkeet. Vaikka Mosse omaakin halutessaan erinomaisen hypyn, lause;
"Vitsi tää on kivaa tää hyppääminen mut siis mä en oikeen tajuu, niinku miks näiden yli pitäis mennä kun tästä tälleen...
*RYSKIS* ..läpi menemällä pääsis paljo kivemmin" kertookin varmaan kaiken tarpeellisen.
Isänisä, Freiheit GER oli poikansa tavoin hyväliikkeinen ja hyppäsi täydellisellä tekniikalla. Freiheit menestyi kansallisissa ja kansainvälisissä estekilpailuissa erittäin hyvin, ja kokeili muutamaan otteeseen siipiään myös kenttäkilpailuissa.
Isänemä, Simone GER omaa myös estehevosen suvun. Pienikokoinen tamma omasi kokoonsa nähden suuren hypyn ja matkaavoittavat askelet, joista se sai erityistä tunnustusta näyttelykehässä. Muutamat kilpailut kunnialla kierrettyään, tamma jäi siitoskäyttöön.
Emä, Lobelia GER omaa pitkän Saksalaisen estesuvun. Tamma ei ole jäänyt sukunsa mustaksi lampaaksi, sillä nuorempana se kilpaili mainiolla menestyksellä puissance-luokissa. Puikkoluun murtuman jälkeen, tamman ollessa 13-vuotias, se jäi täysin siitoskäyttöön, ja onkin jättänyt jälkeensä hyväliikkeisiä ja menestyksekkäitä varsoja.
Emänisä, Lepizig GER edusti kunnon vanhan linjan saksalaista estehevosta. Sillä oli jalot piirteet ja hieno hyppy. Liikkeet olivat tasaiset ja lennokkaat, jopa luonteeltaan ori oli ylpeä ja hienostunut.
Emänemä, Blümchen GER oli siro ja säpäkkä tamma suurella sydämellä. Blümchenilla riitti päätä minkä tahansa esteen ylittämiseen, eikä moni ollutkaan nähnyt sen ikinä kieltävän estekilpailuissa.
10.01.2008 KRJ - Acapella - Va A - 6/51
10.01.2008 KRJ - Acapella - Int. I - 2/51
10.01.2008 KRJ - Kisakeskus Kimakka - Va A - 10/117
10.01.2008 KRJ - Charmeur Dressage - Int. I-II - 5/170
13.01.2008 KRJ - Cadillac - Prix St. Georges - 1/116
15.01.2008 KRJ - Mirus - Int. I - 6/58
15.01.2008 KRJ - Silfran Ponyriders - Va A - 3/53
16.01.2008 KRJ - Kisakeskus Keanne - Int. I - 1/72
18.01.2008 KRJ - Te Adoro Estate - Va B - 5/61
18.01.2008 KRJ - Heijastus - Int. II - 2/60
19.01.2008 KRJ - Cosgrove - Kür GP - 1/60
19.01.2008 KRJ - Drömmare - Va A - 3/70
20.01.2008 KRJ - Charmeur Dressage - GP - 9/117
20.01.2008 KRJ - Mitjan Virtuaalihevoset - Va B - 1/27
21.01.2008 KRJ - Altencois - Prix de A - 3/30
22.01.2008 KRJ - Ferraro - GP - 7/50
24.01.2008 KRJ - Senja's Stable - Va B - 7/50
27.01.2008 KRJ - Hildegard - Int. II - 2/39
29.01.2008 KRJ - Yt Hallanvaara - Va A - 2/100
29.01.2008 KRJ - Yt Hallanvaara - He A - 1/12
30.01.2008 KRJ - Susilaakso - Int. I - 1/40
30.01.2008 KRJ - Emperador - Int. I - 1/60
30.01.2008 KRJ - Whitebrook - GP - 2/40
30.01.2008 KRJ - Mawar Stud - He A - 6/147
01.03.2008 KRJ - Nallekarkin Talli - Prix St Georges - 4/47
23.03.2008 KRJ - Championtalli - Va B - 8/70
23.03.2008 KRJ - Championtalli - Va A - 1/65
25.03.2008 KRJ - Nallekarkin Talli - GP - 3/14
22.04.2008 KRJ - Daron Warmbloods - Int. II - 2/45
27.04.2008 KRJ - Tropica - Int. I - 1/50
08.08.2008 KRJ - Mörkövaara - GP - 6/50
09.08.2008 KRJ - MC-Suomenhevoset - He C - 2/40
10.08.2008 KRJ - MC-Suomenhevoset - He C - 5/40
11.08.2008 KRJ - Altencois - Va A - 2/137
11.08.2008 KRJ - MC-Suomenhevoset - He C - 6/40
12.08.2008 KRJ - Skurvash - Int II - 2/19
12.08.2008 KRJ - Skurvash - Int II - 3/19
12.08.2008 KRJ - Fawel - GP - 7/49
12.08.2008 KRJ - Fawel - Int I - 5/63
12.08.2008 KRJ - Jewel Pony Riders - Va A - 2/30
12.08.2008 KRJ - Jewel Pony Riders - GP - 2/20
12.08.2008 KRJ - Jewel Pony Riders - Va A - 2/30
14.08.2008 KRJ - PVR - He A - 2/30
14.08.2008 KRJ - Ciar - Int I - 3/45
15.08.2008 KRJ - Itikkajärvi - Va B - 1/30
15.08.2008 KRJ - Krofnock Ranch - Va A - 5/41
15.08.2008 KRJ - KaRa - Int I - 7/56
21.08.2008 KRJ - KaRa - GP - 8/78
24.08.2008 KRJ - Magnifique Arabians - GP - 2/145
25.08.2008 KRJ - Heijastus - GP - 2/27
10.01.2008 PKK - Greenfield, Annúndwen - 1/10, KTK-Sert, BIS2
05.02.2008 PKK - Dunder, Gloria L. - 2/10, EO-Sert
01.04.2008 PKK - Sinnesvilla LT, Kati J. - 2/10, EO-Sert
02.02.2008 PKK - Nuuhkun Talli, Annúndwen - 1/10, EO-Sert, BIS2
30.09.2008 PKK - Seppele, Unnur - 1/8, KTK-Sert, BIS2
Passage sujui melko vauhdikkaissa merkeissä ja muistutti hetkittäin ravihevosen kiitoravia. Vauhtia saisi siis karsia aika rankalla kädellä. Pohjalla näytti kyllä olevan passagen lennokkuutta, mutta se katosi vauhdin hurmaan. Harjoituksen loppupuolella ja kovan työn takana alkoi passage jo näyttää passagelta.
Piaffessa Mossella nousi joukosta parhaiten jalat, mutta paikallaan olo oli hieman erijuttu ;) Vähän sivulle, taakse, eteen, sivulle... Rauhallisuutta tähänkin lisää niin johan näyttää paremmalta. Oletko kokeillut väsyttää ylimääräistä energiaa pois rankemmalla alkulämmittelyllä ja vasta sitten keskittyä itse asiaan? Se voisi auttaa, tai ainakin liika energia ja vauhdin hurma pitäisi saada ennen vaativia koululiikkeitä pienemmälle. Pohjalta kyllä pilkistää oikeat asiat, joten mahdollisuuksia on.
12.01.2008 Kouluvalm. - Vökull
- Näyttävä iso hevonen jolla on upeat askeleet. Välillä se yritti luistaa töistä mutta korjasit asiat hienosti.
Laukan vaihdot olivat onnistuneet ja tämän se teki puhtaasti. Upea ratsukko!
12.01.2008 Kouluvalm. - Hallanvaaran Tila
Kokoamisessa oli samaa ongelmaa, mutta aktiivisten pohjeapujesi ansiosta Mosse pysyi
kuitenkin suurimman osan ajasta hyvässä muodossa. Takajalkojen poljenta oli erittäin kiitettävää, rytmi säilyi ja ravi oli
elastista ja nättiä katseltavaa. :) Laukanvaihdoissa Mosse vaihtoi ilmavasti ja rutinoituneen näköisesti, sinun tarvitsi
vain istua ja hymyillä.
Koska olitte tämän ryhmän ainoa GP-tason ratsukko, saitte tehdä vielä ylimääräistä tunnin lopussa.
Kokeilimme siis vielä pari ravilisäystä ja piaffea. Lisäykset olivat täyskymppejä, Mosse venyi ja tahti pysyi, takaosa työnsi
voimakkaasti. Piaffessa Mosse oli hieman levoton edestä ja tahdissa oli hieman hiomista, mutta esititte lopuksi hyvät piaffet
ja siirtymiset. Kaiken kaikkiaan hienon näköistä menoa! Mosse on hieno hevonen, jolla on kaikki edut puolellaan kouluhevosen
uraa ajatellen. :) Upeat askeleet, vahva takaosa ja ryhdikäs muoto.
- Sait tehtyä hyvät raamit Mosselle heti veryttelyssä ja pidit sen hyvin aktiivisena ravissa. Sulku- ja avotaivutukset
sujuivat rutiinilla, istuit itse hyvin ryhdikkäänä ja suorassa, teit selkeät avut ja osasit myös korjata jos jokin asia oli
menossa pieleen. Mosse pysyi hyvin asetettuna ja polki ja astui hyvin ristiin, mutta välillä se alkoi mennä vähän liiankin
syvään muotoon edestä. Kohota hieman käsiäsi ja koeta saada Mosse ylös takaisin kunnon muotoon, muuten eivät avut mene läpi
kun herralla on turpa kiinni ryntäissä.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE