Virtuaalitalli Savitaival perustettiin kesäkuun 16. päivä vuonna 2006 ja siitä lähtien tallissa on keskitytty ravien järjestelemiseen ja omien ravureiden kisauttamiseen ja ravihevoskasvatukseen. Toimintamme on täysin virtuaalista, eli mitään ei tapahdu oikeasti, vaan kaikki on täysin mielikuvituksen tuotetta. Päämääränä kasvatuksessa ei ole kasvattaa tuhatta kasvattia, mutta pyrin tuomaan jalostukseen uutta verta sekä luomaan ravipainoitteisia sukulinjoja, jotka eivät ole liian laajalle levinneet, mutta ei kuitenkaan liian suppeita, etteivät ne katoa heti. Pääasiallisesti kasvatustoiminta keskittyy lähinnä omien tarpeideni täyttämiseen, mutta toisinaan myymme hevosiamme myös ulkopuolisille. Talli on lukuisista korjauksista ja ehostuksista huolimatta alkanut ränsistyä. Laitumia on paljon, mutta ne ovat syksyisin yhtä mutavelliä ja muutaman vaivaisen tarhan tilanne ei ole paljoakaan sen parempi. Talli sentään sijaitsee syrjässä, joten kovin usein ketään ei eksy paikalle. Jos kuitenkin tunnet olosi uskaliaaksi, toivotan sinut tervetulleeksi rapalandiaan. Talli voi tällä hetkellä leveillä parilla hevosellaan, ja se tehdäänkin armotta. Kantaoriimme Savitaipaleen Tuliketun jälkeläisille on siunaantunut Viekser muistoajon voitto ja kolmas sija kuninkuusraveissa ja tallin kantatammalle Savitaipaleen Ulriquelle puolestaan Money Maker Memorialin ja NDM:n voitto. Siinä olikin lyhyesti saamattoman tallinomistajan menestyksen avaimet. Loppuihin kopukoihin voikin tutustua oma-aloitteisesti sivujen kautta. kävijää Terveisin, Magnetie (VRL-3740, KoPiR) Ulkoasun © Magnetie 20.6.2006 vaihtuessa seuraavaan päivään päätin, etta Savitaival on muistona rakkaalle koiralleni ja samoin kaikille muille jonkun menettäneille. Toivon, ettette pilkkaa ajatusta, sillä näen sen itselleni tärkeänä ja samalla myos tälle "projektille". En ala nyt kertomaan koirani tarinaa, se on pitkä ja surullinen tarina suunnilleen neljän vuoden takaa. Uskokaa pois, se tuntuu silti toisinaan pirun pahalta. Kiitos sille, joka kirjoitti Hevostalli.netissa oman koiransa menetyksestä ja samalla kiitos kaikille niille, jotka ymmärsivät miltä minusta tuntui aikanaan ja milta yhäkin tuntuu. Sellaisia ihmisiä ei ole monia, joten kiitokset. Etenkin kiitoksia Sildurille tuesta ja välittämisestä.