VIRTUAALITALLI - A SIM GAME STABLE



Etusivu Asukkaat Toiminta

Tallin entiset asukkaat

Olen seikkaillut virtuaalimaailman ravipuolella jo vuodesta 2004 lähtien ja toimintani virtuaalimaailmassa ravipuolella loppui vuonna 2010. Tälle sivulle on kerätty kaikkien niiden hevosten nimet ja pienet kuvaukset niistä, jotka ovat olleet omistuksessani tai kulkeneet minun kauttani. Suurin osa niistä on jo kuollut, mutta niiden eläessä valmensin ja ohjastin niitä suurella ylpeydellä ja ehkä jopa hyvällä menestykselläkin.
Hevoset ovat aika järjestyksessä, viimeisimpänä omistuksessa ollut on ylimpänä.

Hevoset

Spöke NRL entiset sivut
prh-o ravuri
1.31,6aly - 1.30,6ke
Raggstein x Dareika
Tilasin Spöken Narrilaivasta, kun ihastuin sen emään ensisilmäyksellä. Spöke kisasi alku-uransa minulla, mutta tallin lopettaessa jouduin luopumaan siitä. Luovutin orin kasvattajalleen Narrilaivaan, josta se tullaan myymään eteenpäin sopivan ostajan loytyessä.


Koron Hurma entiset sivut
sh-t montéravuri
1.27,0maly - 1.27,4mke
NJY Vilikiri x NJY Hulivinka
Ostin Hurman hetken päähänpistosta joskus ammoisina vuosina ja ajattelin tehdä siitä montéhevosen, kun minulla ei sellaista ole aikaisemmin ollut. Opettelimme kummatkin monten salat kantapään kautta ja loppujen lopuksi meistä sutviutui todella hieno pari. Kiersimme vuosien aikana monet suurkilpailut, joista monet myös hyvällä menestyksellä. Hurma voitti jopa montémestaruuden vuonna 2008, mitä en olisi ikinä osannut kuvitella ostaessani sitä. Tamma valittiin myös vuoden kv-montéhevoseksi sekä vuoden hevoseksi 2008 VRER:n ravigaalassa. Kaiken koetun jälkeen on raskasta luopua tammasta, mutta se saa vietellä leppoisia siitostamman päiviä Pohjantallissa.


O.R. Roihun Rafael
sh-o ravuri
1.22,0ake - 1.23,1ly
Halla-Herra x Orilammen Esteriina
Hankin orin tilausvarsana Orilammensta, kun ihastuin tallin hevosiin ja halusin itselleni hevosen vähän tuntemattomammasta, mutta hyvin pärjänneestä suvusta. Kaikki tämä oli Raffessa, joten ori oli täydellinen minulle. Raffe pärjäsi ihan hyvin starteissa, ja olisi seuraavana vuonna osallistunutkin aivan varmasti kuninkuusraveihin. Raffe lähti kasvattajalleen takaisin, ja toivottavasti osallistuukin sitten siitä tallista kunkkareihin.


Kassiopeia
sh-t ravuri
1.29,4akp - 1.30,5ke
Roskisprinssi x Kassantra
Kassio oli aivan ihanan suvun kiteytymä, se oli pakko ottaa itselleen, kun sai tilaisuuden. <3 Tammaa treenattiin varsinkin kesän suurkisoja varten, ja se pärjäsikin niissä hyvin derbyä myöten. Surukseni sekin oli myytävä tallin lopettaessa, mutta en voinut muuta. Kassio jatkaa kilpauraansa Kerystonissa, ja tulee sieltä käsin korjaamaan vielä hyviä potteja tulevaisuudessa.


S.A. Niklas
prh-o ravuri
1.33,0ake - 1.29,8ke
Nordbo Näsvis x AH Dödlig Kysse
Ravitalli Glay tilasi hevosistani varsan itselleen ja tallin tiloista varsa aloitti uransa ravurina. Glay kuitenkin lopetti toimintansa kokonaan vähän ajan päästä, ja päätin ottaa orin itselleni starttariksi. Nikke aloitti starttinsa lupaavasti ja paransi ennätyksiään hyvää vauhtia. Ori meni kuitenkin myyntiin kaikkien muiden hevosten tavoin, kun päätin lopettaa ravihommat. Niken isän kasvattaja lupautui ottamaan myös Niken itselleen, johon en voinut muuta kuin suostua, sieltä se saisi taatusti hyvän kodin.


Nordbo Näsvis
prh-o ravuri
1.25,3ake - 1.24,5ly
Nordbo Vunobe x Gyllene SWE
Aikoinaan hankin Näsän tilausvarsana Nordisk Stallista ja ori starttaili hyvällä menestyksellä tallini väreissä. Tulimme hyvin toimeen orin kanssa, mutta jossain vaiheessa hyvätkin tarinat tulevat loppuunsa. Lopettaessani tallin toiminnan kokonaan Näsä palasi takaisin kasvattajalleen jatkamaan lupaavaa kilpauraansa.


S.A. Virgo
sh-r montéravuri
1.31,4ma - 1.29,8m
Kiin Polte x Koron Hurma
Virgo ei oikeen missään vaiheessa elämäänsä saanut otetta juoksemisesta. Ori lähti tilausvarsana PT Hennan Hepat -pientallille, jossa se käytösongelmien takia ruunattiin jo nuorena. Ruuna ehti kilpailla muutaman monté startin tallilla, kunnes talli joutui lopettamaan omistajan ajanpuutteen takia. Ilmoitin Virgon muutamaan montéstarttiin, mutta se ei osoittanut kiinnostusta juoksemiseen missään vaiheessa. Tein vaikean päätöksen kesällä 2009, kun aika ei enää riittänyt monelle hevoselle. Päätin lopettaa Virgon jo tässä vaiheessa, kun kukaan sitä ei halunnut ostaa, eikä sillä itselläkään ollut juoksuhaluja pidemmän päälle.


S.A. Rääpäle
sh-o ravuri
1.27,2ake - 1.31,0ly
Rallikainen x Calvaron Liekitär
Rääpäle oli rakkaan tammani ainut varsa itselleni ja valitsin sille tuolloisista oreistani parhaimman. Mielestäni Räpsy on hyvästä yhdistelmästä, mutta jostain syystä se ei koskaan päässyt oikein juoksemisen makuun. Ajanpuutteen vuoksi jouduin tekemään raskaita valintoja kesällä 2009 ja päätin laittaa Räpsyn muutaman muun hevosen kanssa myyntiin. Ori pääsikin onneksi hyvään kotiin Kerystonin Kartanoon, jossa se saa jatkaa kilpailujaan vielä jonkin aikaa.


S.A. Näpäkkä
sh-t ravuri
1.24,6a - 1.30,1
N.I.N. Kaipaus x Näpin Tarina
Näpsän nuoruusvuodet olivat aika rikkoinaiset. Liisasin sen emän varsan ajaksi itselleni ja aioin myydä Näpsän sitten muualle omana kasvattinani. Kukaan ei ollut kuitenkaan kiinnostunut tammasta, joten sen emän omistaja päätti ostaa Näpsän. Näpsä palautui kuitenkin minulle jossain vaiheessa omistajan ajanpuutteen vuoksi. Kilpailin itse Näpsällä sitten viime vuoden, mutta en ollut oikeastaan kiinnostunut siitä missään vaiheessa. :/ Päätinkin laittaa tamman myyntiin ja loppujen lopuksi se pääsi siitostammaksi BJT:iin syksyllä 2009.


Rallikainen
sh-o ravuri
1.23,9a - 1.24,5
Veroralli x Kiidon Lumihiutale
Ralli on vanha Team N'Joyn kasvatti, jonka otin itselleni tallin lopettaessa. Ralli osallistui meiltä käsin Fin-CUP 2008 osakilpailuihin ja olikin kokonaiskilpailussa hienosti toinen! Se juoksi myös kuninkuusraveissa vuonna 2008, mutta ei päässyt sijoille kuin yhdellä matkalla. Muuten Ralli niitti kunniaa ja rahaa urallaan kiitettävästi. Myin Rallin pois kesällä 2009 ajanpuutteen vuoksi, enkä löytänyt orille yhtään mielenkiintoista tammaa astuttavaksi. Ralli pääsikin kasvattajalleen takaisin tämän uudelle tallille Pohjantallille siitosoriksi.


VIP MVA Fn AH Dödlig Kysse
prh-t ravuri
1.24,3a - 1.25,3
Dödsfall SWE x Nordbo Höstlik
Kysse tuli minulle aikoinaan tilausvarsana, kun olin aikani kuolannut Atlaksen ruotsalaisten perään. Kysse oli ensimmäinen lajiaan tallissani, ja antoi kunnon sysäyksen ruotsalaisten kasvattamiseen. Kysse pärjäsi koko urallaan mainiosti ja näyttelyissä palkittiin VIP MVA Fn-palkinnoilla. Tammasta saa siis olla ylpeä kaikin puolin. :) Tallille se antoi kaiken kaikkiaan kolme ihanaa kasvattia, joista nyt kaksi kilpailee muiden tallien väreissä. Päätin viedä Kyssen takaisin kasvattajalleen, kun itselläni oli jo tammasta varsa ja kasvatteja, enkä löytänyt enää mieleistä oria tammalle. Kysse pääsi viettämään Aken ravitallille lokoisia eläkepäiviä kesän lopusta 2009 asti.


Illasinnad NRL
prh-t ravuri
1.24,1a - 1.24,2
Heathland Adolf x Drottning I Tras
Sinna kilpaili koko uransa meidän tallin nimiin muutamaan aloitusstarttia lukuun ottamatta. Tamma lopetti uransa hienosti arvokisavoittoon Savitaipaleen Marrasjuoksijana. Sinna vietti eläkepäiviään muutaman vuoden vielä pihatossa, mutta en saanut aikaiseksi milloinkaan astuttaa sitä. Päätinkin sitten kesällä 2009 luovuttaa Sinnan ahkerammalle tallille, jolla se saisi varmasti muutaman varsan pyöräytettyä. Sinna palasikin kasvattajalleen Narrilaivaan kesän lopulla 09.


Calvaron Noiduttu
sh-t (monté)ravuri
1.30,8 - 1.27,6ma
E.M Noidan-Liekki x FIM-Tähti
Noita oli toinen tammani samasta yhdistelmästä. Se ei oikein pärjännyt kärryjen edessä alkuaikoina, joten totutin sen monteen vanhoille päiville. Selästä käsin se menikin paljon paremmin. Jossain vaiheessa se vain jäi tallin ykkösmontetykin varjoon, eikä sen hyvät suoritukset päässeet oikeuteensa oikealla tavalla. Päätin myydä Noidan jonnekin, jossa se saa kilpauransa päätökseen ja siitostamman viran aloitukseen. Tamma menikin heti Tulituulen tallille, jossa se suunnitellusti jatkaa tulevaisuuteen. Noita myytiin tammikuussa 2009.


E.M Noidan-Liekki
sh-r ravuri
1.21,5a - 1.22,1
Noidan-Lähetti x Syysliekki
Nakki oli minun ensimmäinen ja rakkain ravihevoseni. Sen viimeinen piikki annettiin 23.03.2008 vanhuuden tuomien rasitusten takia. Nakki oli hyvin menestynyt ori, se oli mm. ravikuningas 2006 sekä sai VRER:n ravigaaloista parhaan kilpailevan orin('05 ja '06) ja siitosorin ('06 ja '07) -palkinnot. Nakki jätti monia hyviä jälkeläisiä. Se vietti viimeiset vuotensa ruunana laitumella poikansa kanssa.


VIP MVA Fn N.I.N. Kaipaus
sh-r ravuri
1.23,5a - 1.23,1
E.M Noidan-Liekki x N.I.N. Kainotar
Kapu nukutettiin viimeiseen uneen vanhuuden takia 23.03.2008. Se oli omistuksessani olevista Nakin jälkeläisistä parhaiten menestynein. Se pärjäsi niin raviradoilla kuin näyttelyissäkin. Kapu on kantakirjattu piirretyillä kuvilla. Se sai myös VRER:n ravigaalassa parhaan kilpailevan orin palkinnon '07. Kapulla on vain viisi jälkeläistä, jotka vasta aloittelevat radoilla. Herra vietti viimeiset vuotensa ruunana isänsä kanssa laitumella.


Loisto-Viljam
sh-o ravuri
1.25,7a - 1.25,5
Kukan Pallosalama x Kaijun Piirto
Viljami tuli talliini tilausvarsana Loistosta. Se kisasi meillä aina vuoden 2007 loppuun saakka. Viljami menestyi varsin hyvin radoilla ja oli tuolloin nopea-aikaisin hevonen omistuksessani. Tallissa ei kuitenkaan riittänyt tila, joten jostain oli pakko luopua. Päätin myydä Viljamin ja se sai sitten hyvän uuden kodin Kiin Kartanosta. Viljami katosi bittiavaruuteen tallin muiden sivujen kanssa vuonna 2009.


Calvaron Liekitär
sh-t ravuri
1.24,3 + esi-KTK
E.M Noidan-Liekki x FIM-Tähti
Liekki oli tilausvarsa Calvarosta tallilleni. Se kilpaili omistuksessani kaikki starttinsa ja varsoi kaksi kasvatiakin minulle. Liekki oli myös liisauksessa parilla tallilla, mutta varsoi jostain syystä vain yhden varsan. Päätin lopulta myydä Liekin siitokseen muualle. Engage Trotters tarjosi lopullista kotia tammalleni, jonne se sitten matkasikin. Talli kuitenkin kaatui ennen kuin Liekki sai edes aloittaa siitosuraansa. Sen myötä Liekki katosi bittiavaruuteen lopullisesti vuoden 2007 lopulla.
Jälkeläiset:
o. S.A. Lemmen Kiirastuli † (i. Ryysyrannan Lemmen Jättiläinen)
o. S.A. Rääpäle (i. Rallikainen)
t. J.T. Topitar (i. NJY Topias)


GT So Rainer
lv-o ravuri
1.12,5a - 1.13,1
Senzored Hole x So Jaded
Raino oli tilausvarsa Ravitalli Hopealehdosta. Raino oli ensimmäinen (ja ainoa) lämminveriravuri tallissani. Kilpailin orilla paljon ja menestystäkin tuli jonkun verran. Raino jäi kuitenkin ilman tehtävää, kun painotin tallini kasvatuksen pelkkiin kylmäverisiin. Myinkin sen naapuritalliin Danoneen siitosoriksi vuonna 2006. Siellä Raino sai elää pitkän eläkeiän astuen vain kaksi tammaa sinä aikana. Raino kuoli vanhuuteen 05.01.2008 Danonessa.


Edwyn TR
she-o ravuri
2.25,3a - 2.23,0
MES Eskimoz x Dandelion TR
Ensimmäinen (ja ainoa) shetlanninponini. Ratsusukuiseksi poniksi se pärjäsi hyvin raviradoilla. Se keräsi uransa aikana peräti 108rankingpistettä ollen 20 parhaan joukossa a-ponien alltime rankinglistalla. Edi ei jättänyt jälkeensä varsoja vaan kuoli yllättäen ähkyyn 10.12.2005 minun tallissani.